”Missään Espanjassa ei ole niin paljon entisiä pormestareita, jotka tuomitaan korruptiosta.”
Sanoin nuo sanat televisiohaastattelussa kaksi vuotta sitten.
Valitettavasti hyvin vähän on muuttunut.
Ehkäpä suurin illuusio modernissa demokratiassa on se, että hallitukset muokkaavat tulevaisuutta.
Yhä useammin he eivät.
Raha tekee niin.
Ei aina ruskeiden kirjekuorien tai salaisten pankkitilejen kautta. Se on eilispäivän korruptiota.
Nykypäivän korruptio on usein täysin laillista.
Se saapuu paikalle kalliissa puvuissa.
Se piiloutuu lobbauksen, konsulttisopimusten, kaavoituspäätösten, hankintojen, julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksien, poliittisten lahjoitusten, pyöröoviilmiön ja etuoikeutetun pääsyn taakse.
Laki voi pysyä ennallaan.
Yleisön luottamus ei.
Kaikkialla Euroopassa tavalliset kansalaiset alkavat kysyä kysymystä, jonka pitäisi koskea jokaista demokratiaa:
Kuka oikeasti kirjoittaa julkista politiikkaa?
Äänestäjät…
Tai ne, jotka ovat tarpeeksi varakkaita vaikuttamaan siihen?
Kun miljardiluokan yritykset, suuret rakennuttajat, sijoitusrahastot ja järjestäytyneet lobbausryhmät pääsevät suoraan yhteyteen poliittisten päätöksentekijöiden kanssa, kun taas tavalliset asukkaat kamppailevat saadakseen vastauksia sähköposteihinsa, demokratia ei enää tunnu tasa-arvoiselta.
Se alkaa muistuttaa markkinapaikkaa.
Vaikutusvallalla käydään kauppaa.
Käyttöoikeus on ostettu.
Prioriteetit muuttuvat hiljaa.
Yhteisön etu muuttuu hitaasti toissijaiseksi.
Orihuela tietää paremmin kuin useimmat, miten poliittinen skandaali vahingoittaa kokonaista kuntaa.
Kaupunki on vuosien ajan ollut otsikoissa, jotka liittyvät tutkintaan, syytteisiin, väitteisiin ja tuomioihin.
Jokainen uusi skandaali vahingoittaa jotakin paljon arvokkaampaa kuin poliittista mainetta.
Se tuhoaa itseluottamusta.
Ei pelkästään poliitikoissa.
Itse demokratiassa.
Koska jokainen skandaali jättää asukkaat kysymään samaa kysymystä:
"Ketä oikeastaan palvellaan?"
Ei ainakaan eläkeläinen, joka odottaa kuukausia peruspalveluita.
Ei perhe, joka maksaa yhä korkeampia veroja.
Ei yrittäjä, joka selviää loputtomasta byrokratiasta.
Eivät asukkaat, jotka katsovat teiden rapistuvan samalla kun lupaukset lisääntyvät.
Korruption todelliset uhrit ovat harvoin poliitikkoja.
He ovat ihmisiä, jotka odottavat yksinkertaisesti rehellistä hallitusta.
Ja korruptio on vain osa ongelmaa.
Vaikka rikosta ei olisikaan, raha vaikuttaa silti lopputulokseen.
Raha ratkaisee, kenen äänet saavat huomiota.
Raha määrää, mistä hankkeista tulee yhtäkkiä "strategisia prioriteetteja".
Raha vaikuttaa lainsäädäntöön.
Raha vaikuttaa sääntelyyn.
Raha avaa ovia, jotka ovat tavallisilta kansalaisilta edelleen tiukasti suljettuina.
Hallitukset voivat teknisesti ottaen säätää lakeja.
Mutta yhä useammin vauraus kirjoittaa asialistan.
Tämän pitäisi koskea jokaista demokratiaa.
Koska demokratiaa ei ole koskaan suunniteltu antamaan suurempaa vaikutusvaltaa niille, joilla on enemmän resursseja.
Se rakennettiin yhden yksinkertaisen periaatteen varaan.
Jokainen kansalainen on yhtä tärkeä.
Sillä hetkellä, kun taloudellinen valta alkaa olla suurempi kuin demokraattinen valta, tuo periaate alkaa romahtaa.
Pelkkä läpinäkyvyys ei enää riitä.
Eivätkä eettiset toimikunnatkaan.
Eivätkä huolellisesti muotoillut intressien julistukset.
Demokratia selviytyy vain, jos valta tietää olevansa jatkuvan tarkkailun kohteena.
Se vaatii itsenäistä journalismia.
Riippumattomat tuomioistuimet.
Riippumattomat tutkijat.
Aktiivinen oppositio.
Ja kansalaiset ovat valmiita esittämään vaikeita kysymyksiä riippumatta siitä, mikä poliittinen puolue istuu kaupungintalolla.
Tämä ei ole hyökkäys jokaista poliitikkoa vastaan.
Kaukana siitä.
Useimmat hakeutuvat julkiseen palvelukseen haluten parantaa yhteisöjään.
Mutta hyvät aikomukset ovat merkityksettömiä ilman järjestelmiä, jotka kykenevät vastustamaan vaikutusta.
Ilman vastuuta kiusaus kasvaa.
Ilman tarkkaa tarkastelua hyväksikäyttö kukoistaa.
Ilman läpinäkyvyyttä luottamus katoaa.
Kaksi vuotta sitten antamassani haastattelussa ei koskaan ollut kyse yksilöiden kimppuun hyökkäämisestä.
Kyse oli sellaisen järjestelmän paljastamisesta, joka liian usein antaa rahan puhua äänestäjiä enemmän.
Tuo varoitus on aivan yhtä ajankohtainen tänäkin päivänä.
Ehkä jopa enemmänkin.
Koska historia opettaa meille yhden epämiellyttävän totuuden.
Demokratia harvoin katoaa yhdessä yössä.
Se erodoituu vähitellen.
Yksi palvelus.
Yksi sopimus.
Yksi suunnittelupäätös.
Yksi asukas, jota ei huomioitu.
Yksi voimakas lahjoittaja.
Yksi vaarantunut instituutio kerrallaan.
Hallitukset väittävät aina hallitsevansa.
Mutta elleivät kansalaiset pysy valppaina, on olemassa todellinen vaara, että vauraus – ei demokratia – ratkaisee jatkossakin, kenen edut ovat etusijalla.
Ja kun rahalla on valta agendassa...
Tavalliset ihmiset maksavat aina hinnan.
